TAKAISIN KAIKKIIN KOHTEISIIN

Pirunvuoren Kivilinna

Kesällä 1906 taiteilija Emil Danielsson palkkasi kolme vahvaa miestä rakentamaan Kivilinnaa paikalle, jonka hän oli vuokrannut 50 vuodeksi. Tontille pystytettiin viereisestä pirunpellosta kerätyistä kivistä rakennus, jonka seinät ovat parimetriset. Kivet nostettiin omatekoisella vinssillä. Kivitöissä pääosin pärjättiin lekan ja meisselin avulla. Kivet sovitettiin toistensa lomaan niin hyvin, että laastia ei tarvittu lainkaan. Kolot tilkittiin sammaleilla sekä hiekalla. Nurkkakivet sidottiin raudoilla.

Sisätyöt valmistuivat myöhempinä kesinä, lattiaparruun on veistetty vuosiluku 1911. Välipohjilla rakennus jaettiin osittain kolmeen kerrokseen. Ateljeesta portaat johtavat lehterihuoneeseen ja sieltä edelleen yliskamariin. Korkean ateljeen yhteyteen muurattiin luonnonkivistä jykevä takka sekä kylkeen piisihella. Tilaan varustettiin myös keittiö. Sisäseinät paneloitiin laudoilla ja tapetiksi kiinnitettiin juuttikangas. Lopuksi nikkaroitiin ateljeen kalusteet. Täysin valmiina Kivilinna oli vasta vuonna 1913.

Kivilinnan omistaa nykyisin Sastamalan kaupunki. Se on avoinna yleisölle kesäisin ja tällöin kivilinnassa on vaihtuvia taidenäyttelyitä. Lisäksi milloin tahansa, myös talvikaudella, Pirunvuoreen ja Kivilinnaan voi tutustua paikallisoppaan johdolla.

The Stone Castle

In 1906 Emil Danielsson had the Pirunvuori atelier castle built, using natural stones. The building was erected in its rocky nature setting using the strength of a few local men. The upper parts of the castle were made using a kind of crane; three timber pillars were stood up in the ground and nailed together with a nail, a cylindrical block placed between the pillars, a crank and some chains. The chains were placed around the stones and they were winched up. No mortar or other material was used between the stones; they were simply shaped with a sledge hammer and chisel so they fitted together, and then laid on top of each other.

Emil Danielsson and his wife Aurora always came to Pirunvuori for the summers. The last summer that Emil Danielsson spent at Pirunvuori was the summer of 1966.

Stone Castle is own by Sastamala city and there are exhibitions in the summer time.

Tiedot / Descriptions

Pirunvuoren Kivilinna, The Stone Castle

Ellivuorentie 131, 38130 Sastamala

+358 400 229 142

Lue lisää / Read more!
Mikä on Selfie Pirkanmaa? / What is Selfie Pirkanmaa?
Lue tärkeä tiedote COVID-19 liittyen! | Read important notice about COVID-19!
Kivilinnan Facebook-sivut
Visit Sastamalan Facebook-sivut
Visit Sastamalan Instagram-sivut

#pirunvuorenkivilinna #pirunvuori #visitsastamala #kivilinna

Mukana olevat

Projektia koordinoi Ahlman, osana Pure Pirkanmaa hanketta.

Kaikki oikeudet pidätetään. Copyright Ahlman 2020.

Yhteistyö, media ja yhteydenotot: [email protected]